-
Pori
- Pihlavan suuli
- Halssi
- Halssinranta
- Enäjärven pienvenesatama
- Teemuluodon luontotorni
- Ylinen Laiskaränni
- Laidunnusta Fleiviikissä
- Norsikari
- Masajuopa ja majavanpesä
- Kyläsaari
- Välisanta
- Fäärtinjuopa
- Kolmihaara
- Hevosluoto
- Huvilajuopa
- Melamajavien maja
- Hevosluodon siirtolapuutarha
- Polsanluodon lossi
- Polsanluoto
- Karjaranta
- Kaarisilta
- Taavi-silta
- Keski-Porin kirkko ja Porin Puuvilla
- Seikun saha
- Lukkarinsanta
- Rautatiesilta
- Outokumpu
- Ulvila
- Nakkila
Kokemäenjoen virtuaaliopas esittelee pallopanoraamakuvin 43 kohdetta Kokemäenjoen alajuoksun varrelta. Kohteista 27 on Porissa, 11 Ulvilassa ja viisi Nakkilassa. Pallopanoraamakuvat on otettu vuonna 2013. Kohdekuviin on liitetty lisäinformaatiota antavia yksityiskohtia, kuten tekstiä, kuvia ja videoita. Kokemäenjoen virtuaaliopasta on tarkoitus kehittää edelleen: tietoja lisätään ja muokataan tarvittaessa. Voit jättää palautetta sivustosta sivun alalaidasta löytyvän Palaute-linkin kautta. Tervetuloa tutustumaan Kokemäenjokeen ja sen ympäristöön!
Navigoi kohteisiin ”Kuvatut kohteet” -kohdevalikon tai karttaikkunan kautta. Palvelun valokuvia voit pyörittää vapaasti 360 astetta tarttumalla niihin hiirtä tai kosketusnäyttöä käyttäen, ja vetämällä haluamaasi suuntaan. Lisätietoa Ohje -sivulla.
Kokemäenjoen esittelyssä hyödynnetään kuvia, videoita, ääntä ja pallopanoraamatekniikkaa. Pallopanoraamat ovat sähköisesti katsottavia valokuvia, joita voi kääntää hiirtä tai kosketusnäyttöä hyväksi käyttäen 360° x 180°. Kuvat kääntyvät automaattisesti itsekseen, mutta niitä voi ohjailla myös hiiren välityksellä. Hiiren vieminen kuvassa näkyvien painikkeiden päälle näyttää mitä painiketta klikkaamalla avautuu. Pallopanoraamakuvien alareunassa on kiinteä ohjausrivi, jonka painikkeilla kuvaa voi myös ohjailla.
Kaikki kuvatut kohteet on lueteltu “Kuvatut kohteet” -liukuvalikossa ja kartalla. Liukuvalikkoa klikkaamalla näet kaikki kuvatut kohteet nimeltä ja voit valita haluamasi kohteen tarkasteltavaksi. Kartalla kuvatut kohteet on merkitty punaisella kohdemerkinnällä. Karttaa voit zoomata ja loitontaa hiiren scroll-pyörää pyörittämällä.
Kokemäenjoen virtuaaliopas -sivusto on toteutettu Porin, Ulvilan ja Nakkilan ympäristötoimien yhteistyönä. Kuntien ympäristötoimet ovat valinneet sivuilla esitettävän sisällön. Ulvilan ympäristötoimi on tuottanut kaikki Ulvilan osuuden tekstit. Porin osuuden kohteiden esittelytekstit on kirjoittanut Santtu Ahlman, muut tekstit ovat ympäristötoimen käsialaa. Nakkilan jokiosuuden esittelyt on tuottanut kunnan ympäristötoimi yhteistyökumppaneinaan Ari Impola, Laura Puolamäki ja Ruskilan perinnepiiri.
Yhteystiedot:
Porin kaupunki, ympäristövirasto
Ulvilan kaupunki
Nakkilan kunta
Tekninen toteutus
Pallopanoraamat: Anssi Riihiaho, Kudotut kuvat
Ulkoasu ja tekn. toteutus: Jesse Kuoppala, Kallo Works
Suunnittelu: Anssi ja Jesse
Yleiset
Kokemäenjoen kalastusasioista kertovat sivut
Pori
Kalastus Porin kaupungin omistamilla alueilla
Ulvila
Kylä-Ulvilan Kylät ry
Palautetta voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen ymparistovirasto@pori.fi.
Fäärtinjuopa virtaa Hanhiluodon luoteispään ja Välisannan välissä. Se on lähes kilometrin mittainen Hevosluodonjuovan sivu-uoma, joka yhdistyy Isojuopaan. Kasvillisuus on melko vähäistä, mutta muillekin uomille tyypillisiä ulpukkakasvustoja esiintyy siellä täällä. Itäpuolen luonnonsuojelualueella on Kokemäenjoen suiston ainoa suurruohoniitty, joka on muodostunut vanhaan ja jo umpeutuneeseen uomaan. Natura-alueen raja kulkee Kalafornian golfkentän ja Hanhiluodon kärjen metsäkuvion välissä. Monien muiden uomien tavoin myös Fäärtinjuopaa on ruopattu aikoinaan.
Halssin historiaan kuuluu oleellisesti Pihlavan sahan teollisuus, joka on vaikuttanut laajasti lähialueisiin. Maisemallisesti suuren muutoksen on saanut aikaan Ripapuomi eli Pihlavan sahan sataman vanha aallonmurtaja, joka syntyi ruoppausmassojen läjityksen tuloksena. Tämän pitkänmallisen läjityspenkereen eteläpuolelta kuljetettiin hinaajalla tukkeja sahan tarpeisiin. Ripapuomi kasvaa nykyään kookasta puustoa. Halssin kohdalla suiston muutokset ovat hyvin nopeita, mutta luonnontilaisia deltasaaria ei pääse enää kunnolla kehittymään olemassa olevien veneväylien ylläpidon vuoksi. Ripapuomin koillispuolelle on kehittymässä uusi saari.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Pihlava, historia
Ahlströmin Pihlavan kuitulevytehdas (1948–)
Pihlavan Halssin työväenasuntoalue on rakennettu pääasiassa 1920-luvulla. Alueen suunnitteli arkkitehti Karl Lindahl. Rakennukset on peruskorjattu ja suojeltu vuonna 1985 vahvistetulla asemakaavalla.
Halssissa on Kokemäenjoen suiston toinen pienvenesatama, josta voi tutustua veneellä tai kanootilla erityisen helposti monipuoliseen vesikasvillisuuteen. Puolen kilometrin säteellä alueelta voi löytää kymmeniä eri kosteikkolajeja, joihin lukeutuvat muun muassa kiehkuraärviä, pikkuvita, kanadanvesirutto ja karvalehti. Halssi tunnetaan hyvin suurten mansardikattoisten puutalojen rivistöistä, joita rakennettiin vuonna 1927 läheisen sahan työntekijöiden asunnoiksi. Pihlavan saha on yksi harvoista Suomessa säilyneistä ja edelleen toiminnassa olevista höyrysahakauden laitoksista.
Hevosluoto, Hanhiluodon ohella, kuuluu Kokemäenjoen suurimpiin luotoihin. Luodon Länsitien pohjoispuolinen osa on käytännössä kokonaan viljelyaluetta. Hevosluodon länsipuolella on Raumanjuopa, joka saa alkunsa Karjarannasta. Rantakulman puolella on yksi Porin kaupungin ylläpitämistä pyykkilaitureista, joita on useita Kokemäenjoen varrella. Hevosluodon kohdalla kulki ennen vanhan Porin maalaiskunnan raja, kunnes kunta yhdistettiin Poriin vuonna 1967. Alue tunnetaan erittäin hyvänä lintujen muuttoreittinä, sillä liikehtivät parvet seuraavat usein Kokemäenjokea.
Huvilajuopa on yksi useista Kokemäenjoen sivuhaaroista, jotka halkovat luotojen aluetta. Se on saanut nimensä lukuisista huviloista, joita alettiin rakentaa 1900-luvun alussa. Huvila-alueen kulttuurihistoria on poikkeuksellinen, sillä tuohon aikaan ei vielä rakennettu yleisesti kesämökkejä eli ”suviasuntoja”. Lisäksi alue on toteutettu työväenluokan ponnistelujen tuloksena. Huvila-alueesta on laadittu rakennuskartoitus, jossa dokumentoitiin rakennuksien historiaa ja nykytilaa. Rakennuksia on ollut aiemmin enemmän, mutta nykyinen huvila-alue on turvattu kaavamääräyksin.
Pormestarinsilta yhdistää Luotsinmäenjuovan itäpuolella olevan Pormestarinluodon ja länsipuolen Kirjurinluodon. Vuonna 2001 valmistunut kaarisilta edesauttaa kevyen liikenteen kulkemista Kirjurinluotoon erityisesti suurtapahtumien aikana. Pormestarinluoto oli aikoinaan Kokemäenjoen suiston saari, mutta se on kasvanut mantereeseen kiinni. Pormestarinluodon alueella järjestettiin asuntomessut vuonna 1975. Luotsinmäenjuovan varrella on Luotsinmäen keskuspuhdistamo, jossa puhdistetaan lähes kaikki Porin jätevedet.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Luotojen alueen kartta
Pori – Matkailuopas vuodelta 1933, Kirjurinluodon uimalaitoksen sijainti näkyy sivun 16 kartassa
Kokemäenjoen etelärannalla Aittaluodossa oli uimalaitos jo vuonna 1888 ja sitä laajennettiin vuonna 1910. Selluloosa- ja paperitehtaan alettua laskea jätevetensä Kokemäenjokeen 1920-luvun alussa rakennettiin Kirjurinluodon ja Raatimiehenluodon väliseen poukamaan uusi uimalaitos, joka otettiin käyttöön vuonna 1924. Uimalaitos suljettiin vuonna 1957 veden laadun heikennyttyä ja maauimalan valmistuttua.
Karjaranta on saanut nimensä käytöstään laidunmaana. Karjarannan kehittymisen teollisuusalueena aloitti Mäntyluodon rautatien valmistuminen vuonna 1899. Karjarannalla on tärkeä teollinen historia, mutta nykyään alue tunnetaan myös uusista asuinrakennuksista venelaitureineen, joita on tehty Kokemäenjoen laiteille. Joen pohjoispuolella on Polsanluodon monipuolinen luontopolku opastauluineen sekä Satakunnan Vihertietokeskus, joka on puutarha-alan neuvontapiste. Kokemäenjoen pääuomaan on muodostunut erikoinen vedenalainen särkkä, jonka voi havaita rannoilta tai veneestä käsin pitkänmuotoisena kelluslehtisvyöhykkeenä. Vesikasvillisuuden valtalaji on ulpukka.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Karjarannan muistipeli ja oikeat vastaukset.
Karjarannan vaihtuvat rytmit – Teollisuusalueesta vaiheittain monipuoliseksi kaupunginosaksi. Paikallinen toimintasuunnitelma Karjarannan kaupunginosan kehittämiselle 2012–2025, Porin kaupunki.
Karjaranta – ympäristössä tapahtuu.
Isot hirsiset rantamakasiinit olivat vuosikymmeniä osa Karjarannan maisemaa. Suurin osa makasiineista lienee rakennettu kauppiaiden ja teollisuuden varastoiksi pian vuoden 1852 suurpalon jälkeen. Aiemmin muun muassa kala- ja suolavarastona toimineet rakennukset olivat loppuaikoina alkoholistien majapaikkoja ns. ”pylvässaleja”. Pahoin rappeutuneet makasiinit purettiin jätevedenpumppaamon tieltä vuonna 1972.
Vilkasliikenteisen Porinsillan liepeillä on vierasvenesatama, josta on helppo kulkea kaupungin keskustaan sekä Etelärannan Jazzkadulle, joka on osa kansainvälistä Pori Jazz -festivaalia. Kivenheiton päässä on myös näyttävä Keski-Porin kirkko, joka edustaa uusgoottilaista rakennustyyliä. Vuonna 1864 käyttöön vihityn kirkon valurautainen torni kohoaa 72 metrin korkeuteen. Kokemäenjoen pohjoisrannalla komeilee 1800-luvun loppuvuosina valmistunut Porin Puuvilla, joka on nykyään Satakunnan suurin yritys- ja palvelukeskus. Rakennuksen etualaa koristavat pallomaiset hopeasalavat.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kivi-Pori
Aikamatka kaupunkiin – Suunnistus Porin kaupungin historiaan
Keski-Porin kirkko
Kuninkaankartanon rakennustyömaa
Porin Puuvilla
Porin puuvillatehdas Osakeyhtiö (1898–1994)
Kutomakoneiden jyskeessä, dokumentti puuvillatehtaan naisista 1965, Yle Elävä arkisto
The Past and Present at Porin Puuvilla
Kiinteä Porinsilta valmistui vuonna 1926 ja korvasi aiemman puisen Charlotta-ponttonisillan. Porinsilta oli nostosilta. Sillan avaaminen tuli kuitenkin tarpeettomaksi vesikuljetusten siirtyessä Mäntyluotoon. Viimeksi silta on nostettu 1960-luvun alussa. Vuoteen 1974, Linnansillan valmistumiseen saakka valtatie 8 kulki aivan kaupungin ydinkeskustan läpi pitkin Yrjönkatua ja Porinsiltaa.
Sukupolvelta toiselle kulkeneen perimätiedon mukaan kaupungin vanhin kivitalo on Yrjönkadun ja Etelärannan kulmassa oleva rakennus, joka valmistui vuonna 1837. Kiinteistö siirtyi kauppias Erik Mellinille vuonna 1891. Kulmatalon viereisessä rakennuksessa, Eteläranta 2:ssa, toimi Suomen ensimmäinen pysäköintitalo autohisseineen. Porin kaupungin kauppalaivastoon kuului Porin Konepajan telakalla rakennettu Concordia, joka valmistui vuonna 1885 ja välitti tavaraliikennettä Porin ja Pietarin välillä.
Keväällä 1855 arkkitehti G.F. Chiewitz laati ponttonisillan piirustukset ja silta avattiin liikenteelle 12.5.1855 Charlotan päivänä. Tämän vuoksi ensimmäistä joen ylittävää siltaa, puista ponttonisiltaa, alettiin kutsua Charlotaksi. Ennen ponttonisillan valmistumista Kokemäenjoki ylitettiin veneillä tai lautalla. Silta poistettiin käytöstä vuonna 1926, kun Porin silta valmistui.
Uuden kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi tulipalon tuhottua Porin kaupungin vuonna 1852. Uusi tiilirakenteinen kirkko valmistui vuonna 1863 sille paikalle, missä muinoin oli seisonut Juhana-herttuan, kaupungin perustajan, palatsi. Kirkon suunnittelivat arkkitehdit Chiewitz ja von Heideken. Kirkon valurautainen torni on tehty Porin Konepajassa.
Arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema rantamakasiini valmistui jokisatamaan vuonna 1896 höyrylaivojen tuoman tavaran säilytyspaikaksi. Rantamakasiini toimi varastokäytössä vuoteen 1985 asti, jolloin siihen avattiin Cafe Jazz -ravintola.
Arkkitehti August Krookin suunnittelemat Porin Puuvillan tiiliset tuotantorakennukset, kehräämö ja kutomo, valmistuivat vuonna 1900 ja muutama vuosi tästä värjäämö. Myöhemmin tehdasta vielä laajennettiin. Puuvillatehtaan suuri, sahakattoinen kutomo tuhoutui tulipalossa vuonna 1981, minkä seurauksena tekstiilituotanto supistui ja toiminta loppui kokonaan vuonna 1994. Vanhat tehdasrakennukset on remontoitu ja ne ovat nykyään monipuolisessa käytössä. Tiloissa toimii muun muassa Porin yliopistokeskus. Entisen kutomon paikalle valmistui syksyllä 2014 Puuvillan Kauppakeskus.
Kokemäenjoen sivu-uomat ovat muodostuneet aikoinaan, kun vesimassat ovat hakeneet uusia virtaamisreittejä tulva-aikoina. Pikkuluodon ja Hevosluodon välinen Kolmihaara on nimensä mukaisesti tällaisten sivu-uomien risteyskohta. Vuosikymmenten takaisia kevättulvia ei kuitenkaan enää pääse syntymään samassa mittakaavassa, sillä Kokemäenjokea säännöstellään muun muassa voimalaitosten energiantuotantoa varten. Säännöstelyn seurauksena kehityskulku on muuttunut, sillä vedenalaisia hiekkasärkkiä ei muodostu kuten ennen. Sen sijaan luotojen päihin kasvaa erilaisia vesikasvillisuusyhdyskuntia sedimentaation tuloksena.
Kokemäenjoki on tarjonnut aikoinaan hyvät edellytykset tukinuitolle yläjuoksulta alajuoksun sahoille sekä merta pitkin myös kauemmaksi. Uittaminen aloitettiin vuonna 1876 Kokemäenjoen Lauttausyhtiön toimesta. Tukinuiton kulta-aikaa elettiin lähes sata vuotta, kunnes toiminta loppui vuonna 1967. Maastossa ei ole nähtävissä erityisiä merkkejä vanhoista ajoista, mutta esimerkiksi Tukkiluoto on nimetty uittamisen vuoksi, sillä siellä niputettiin tukkeja meriuittoa varten. Tukkiluodon itäpuolella on Krootilan lintutorni, josta voi havainnoida suiston yläosan linnustoa ja luontoa.
Kokemäenjoen suiston rantaniittyjä on laidunnettu jo vuosikausien ajan muun muassa Fleiviikissä ja Pooleessa eli Abessiiniassa. Ylämaankarjan ja lampaiden avulla pensoittuminen on estetty arvokkailla niittykohteilla. Alueella on pitkä kulttuurihistoria, sillä Fleiviikin edustalla olevaa Tukkijuopaa pitkin on aikoinaan uitettu tukkeja Ahlströmin tehtaalle. Juopa on 2000-luvulla alkanut umpeutua päistään maankohoamisen ja jokiveden mukana kulkeutuneen sedimentin vuoksi. Tämän seurauksena uomaan on muodostunut edustavia kasvillisuusyhdyskuntia. Rantoja kirjovat erityisesti isosorsimo-, kalmojuuri- ja piurukasvustot.
Kartassa mäntyä kasvavan saaren kohdalla lukee Poolee, mutta saaresta käytetään yleisesti nimeä Abessiinia. Saaren nimi juontuu 1930-luvulle, jolloin Kokemäenjoen suuosan väyliä ruopattiin. Ruoppausjätteitä varten rakennettiin läjitysallas ”kuralaari”. Silloisiin Euroopan suurvaltoihin kuulunut Italia aloitti vuonna 1935 maailman valloituksensa hyökkäämällä Abessiiniaan, nykyiseen Etiopiaan. Seudun lapset kuulivat uutisesta ja kävivät soutaen ”kuralaarilla” seikkailemassa. Läjitysaltaan nimi muuttui leikeissä pian Abessiiniaksi, jonne hyökättiin.
Ylämaankarja on skotlantilainen naudan alkuperäisrotu, jonka ominaispiirteitä ovat paksu turkki ja suuret sarvet. Rotu on hyvin karaistunut ja pärjää karuissakin olosuhteissa. Lihantuotannon lisäksi ylämaankarjaa käytetään nykyään myös perinnebiotooppien ja kulttuurimaisemien hoidossa, kun karja laiduntaessaan estää alueiden umpeenkasvua.
Porin entisen kaupunginjohtajan, Martti Ekblomin, mukaan nimetty Masajuopa katkaisee luonnonsuojelualueeseen kuuluvan Tukkiluodon kahteen osaan. 1950-luvulla toteutetun ruoppauksen myötä syntyneet rantapenkereet ovat muuttaneet luodon luontaista sukkessiota eli kehitystä, mutta Tukkiluodossa on edelleen havaittavissa Kokemäenjoen vanha sivu-uoma. Masajuovan laiteilla on havaittu useina vuosina uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantuneen ja Satakunnan nimikkoeläimeksi valitun euroopanmajavan pesiä. Majavan luontainen levinneisyysalue on supistunut merkittävästi, mutta Kokemäenjoen suistossa on esiintynyt yleensä useita majavaparien pesiä.
Polsanluoto oli vuosikymmenet Mikko Polsan perheen kesämökkisaarena. Autioituneelle saarelle löydettiin uusi käyttötarkoitus, kun Porin kaupunki teki alueelle luontopolun. Kaupungin puistotoimen ylläpitämälle Polsanluodon luontopolulle voi kulkea ympäri vuoden pientä kävelysiltaa pitkin ja kesäkaudella myös käsivetoisen lossin avulla. Polsan- ja Liljanluodon kohdalla vesi virtaa kolmea sivuhaaraa pitkin, jotka ovat synnyttäneet pienet luodot. Haarat yhtyvät Huvilajuovaksi, mutta myös Kvistinluodon lounaispuolella olevaan pienempään Lanajuopaan virtaa vettä. Suiston kehityshistoriaan maankohoamisrannikolla kuuluu oleellisesti pääuoman jakaantuminen lukuisiin sivuhaaroihin, jotka yhtyvät uudelleen alajuoksulla.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Luotojen polut -kartta
Luotojen alueen ulkoilureittikartta
Lukkarinsannan kohdalla Kokemäenjoki virtaa vuolaana, minkä vuoksi rannoille ei ole päässyt kehittymään erityisiä vesikasvillisuusvyöhykkeitä. Tulvariskiin liittyvien hyydepatojen vuoksi rannoille on rakennettu pitkiä tulvapatoja 2000-luvulla. Porin Vesi rakennutti vuonna 2012 Lukkarinsantaan uuden varavesilaitoksen, jossa Porin asukkaille voidaan poikkeustilanteissa valmistaa juomavettä Kokemäenjoen vedestä. Lukkarinsannan ja Isojoenrannan välille urakoitiin vuonna 2006 Lukkarinsilta, jonka liikennemäärä on useita tuhansia autoja vuorokaudessa. Lukkarinsilta on Porin uusin silta.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Aikamatka kaupunkiin, sivulla 14 Lukkarinsannan nuotanvetoapajasta nostettu toiseksi suurin Suomessa saatu kala
Lukkarinsanta oli tärkeä kalastuspaikka, etenkin nuotta-apajapaikka, Kokemäenjoessa. Juhannuksena vuonna 1914 Lukkarinsannan apajapaikasta, Sunniemenrannasta, nostettiin toiseksi suurin Suomessa saatu kala, joka painoi 152 kiloa ja oli 2,65 metriä pitkä sampi. Kala myytiin Porin torilla. Kerrotaan, että sampi olisi tainnutettu rautakangella, joka olisi vääntynyt mutkalle iskun voimasta. Kanki on edelleen olemassa kalastusporukassa olleen miehen jälkeläisillä. Sunniemenrannassa on katu nimeltä Sampikuja.
Hevosluodon eteläpäässä on Melamajavat ry:n toimipiste, jossa voi osallistua vuonna 1978 perustetun seuran toimintaan ja vuokrata melontakalustoa. Paikalta on vaivatonta käydä tutustumassa meloen vajaan kahden kilometrin etäisyydellä olevaan Kirjurinluotoon tai Rauman-, Lana- ja Huvilajuopaan, jotka ovat Kokemäenjoen sivuhaaroja. Hevosluotoon pääsi aikoinaan ainoastaan lossin avulla. Karjarannan puolella oli vuosikymmeniä sitten Hätilän kaupunginosa, joka rakennettiin 1940-luvulla nopeasti siirtoväelle. Materiaalipuutteesta ja kiireestä johtuen hätämajoitusrakennusten laatu oli heikko.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Porin luotojen alueen melontakartta
Ennen kiinteän siltayhteyden, Raumansillan, valmistumista vuonna 1974 kuljettiin luodoille Hevosluodon, Hanhiluodon ja Kirjurinluodon losseilla. Miesvoimin kapuloilla vedettävä Hevosluodon lossi liikennöi Hevosluodon ja Hätilän kaupunginosan välillä yli Raumanjuovan.
Fleiviikin laidunnetun rantaniityn itälaidalla oleva Norsikari on pieni moreenikumpare, joka oli aikoinaan Kokemäenjoen suiston saari. Alueella on ollut useita pieniä saaria, jotka ovat maankohoamisen ja sedimentaation myötä enää vain muistoja vanhasta kosteikosta. Iso osa nykyisistä kumpareista on kivikkoisia, mistä juontaa läheisen Kivinin nimi. Tyypillistä kasvillisuutta edustavat harvassa kasvavat tervalepät sekä paahteisuuteen sopeutuneet lajit, kuten ahomansikka ja piennarmatara.
Porin ja Ulvilan kuntaraja kulkee noin neljän kilometrin matkalla Kokemäenjokea pitkin, minkä vuoksi Koiviston silta on molempien kuntien alueella. Silta on varsin vilkasliikenteinen, sillä se on osa Tampereentietä (valtatie 11), joka johtaa Porista Nokialle. Joen länsipuolella on Metallinkylän laaja teollisuusalue, johon lukeutuu muun muassa Boliden AB, Luvata Pori Oy ja Cupori Oy. Niiden toiminnassa kuparin jalostuksella on merkittävä rooli. Alue tunnetaan kuitenkin edelleen Outokummun tehtaista, jotka yhtiö on sittemmin myynyt nykyisille yrityksille.
Outokumpu Oy:n Porin Metallitehdas käynnistyi vuosina 1940–1941. Tehdas oli sota-ajan tuote ja sen perustamisen taustalla oli paljolti puolustusvoimien tarpeet. Sodan jälkeen tehdas osallistui myös sotakorvauksiin. Porin tehtaan menestyksellistä tuotantoa laajennettiin voimakkaasti 1960-luvulla. Outokumpu päätti 2000-luvulla luopua kuparista ja keskittyä teräkseen, jolloin kuparintuotanto myytiin.
Kokemäenjoen suiston tärkein pienvenesatama sijaitsee Enäjärven kaupunginosan edustalla. Satama tunnetaan myös Kunnanrantana, josta voi laskea veneen vesille betoniluiskaa pitkin. Venesatama sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla, sillä sieltä on lyhyt matka suiston sisä- ja ulko-osiin. Satama-altaalla voi tutustua vesikasvillisuuteen, sillä laiturien laiteilla kasvaa lummetta, ulpukkaa ja rantapalpakkoa. Samean veden seasta voi hahmottaa myös upoksissa kasvavia pulloharjamaisia karvalehtiä. Matalan veden aikana rantakivikoiden tuntumasta voi löytää lisäksi hapsiluikkaa ja kolmihedevesirikkoa.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Porin kaupungin venesatamien sijaintikartat
Polsanluodon luontopolku sijaitsee vain kivenheiton päässä Porin keskustasta ja Kirjurinluodosta. Paikalla voi tutustua rehevään ja vanhaan deltasaareen, jossa on edelleen havaittavissa suiston kehittymishistoriaa. Kasvillisuus on vehmasta, minkä vuoksi retkeilyreitin varrella voi havaita kymmeniä lintulajeja, kuten satakieliä ja mustapääkerttuja sekä muita lehtolaulajia. Polsanluodosta voi myös kulkea Hanhiluodon puolelle käsivetoisen lautan avulla. Samaan retkeen voi yhdistää vierailun läheiseen Satakunnan Vihertietokeskukseen.
Porissa Kokemäenjoen ylittää vain yksi rautatiesilta, joka on rakennettu vuonna 1930 Kalaholman ja Isojoenrannan välille. Kyseessä on lähes 200 metriä pitkä silta, jossa on rautatien lisäksi kevyenliikenteen väylä. Se ylittää myös Kokemäenjoen sivuhaaran, Varvourinjuovan, Kalaholman länsipuolella. Junaliikenne Ruosniemen ratapihalle on ollut kuitenkin viime vuosina hyvin vähäistä. Ulvilan Joutsijärvestä alkunsa saava Harjunpäänjoki mutkittelee Kaasmarkun ja Harjunpään kautta Kokemäenjokeen, johon se laskee rautatiesillan itäpuolella.
Porin ja Haapamäen välinen rataosuus valmistui ja avattiin liikenteelle vuonna 1938. Autokannan kasvu ja maaltamuutto hiljensivät henkilöliikenteen kyseiseltä rataosuudelta jo 1960-luvulle tultaessa. Suoran junayhteyden valmistuminen Tampereelta Jämsän kautta Jyväskylään 1970-luvulla oli lopullinen niitti ja Pori–Haapamäki-radan henkilöliikenne ja ”lättähattujen” kulku rautatiesillalla loppui kokonaan vuonna 1981. Vuonna 1985 rataosuus lakkautettiin pääosin kaikelta liikenteeltä. Porin ja Ruosniemen välinen rataosuus on silti edelleen käytössä.
Aittaluodon pohjoisrannalla on Seikun saha, jonka Wilhelm Rosenlew perusti vuonna 1872. Sahaa on uudistettu useita kertoja ja se on rakennettu kokonaan uudelleen toisen maailmansodan aikana. Nykyinen tuotantokapasiteetti on peräti 380 000 kuutiota sahatavaraa vuodessa. Seikun sahan erikoisuuksiin kuului kolmiraiteinen ja 15 kilometriä pitkä rautatieverkosto, joka mahdollisti kapea- ja leveäraidevetureiden käytön. Tehtaaseen kuului myös Kokemäenjoen pohjoispuolen Isonsannan saha. Laitosten välillä kulki tuolloin junalautta.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Porin teollisuusmaisema
Kierros Porin teollisuusmaisemassa
Rosenlew-museo
Rosenlew-yhtiö
Porin Konepaja (1858–)
Porin Konepaja perustettiin vuonna 1858. Se on kaupungin varhaisimpia teollisuuslaitoksia. Konepajan tuotantoon kuuluivat muun muassa maataloustyökalut, puimakoneet, höyrykoneet, laivat ja rautatievaunut. Keski-Porin kirkon valurautainen torni on valettu Porin Konepajalla vuosina 1860–63. Teollinen toiminta Konepajan tuotantotiloissa jatkuu edelleen.
Tukinuitto Kokemäenjoessa alkoi 1860-luvulla ja vuonna 1876 perustettiin Kokemäenjoen Uittoyhtiö (myöhemmin uittoyhdistys). Kokemäenjokea käytettiin yli 100 vuotta uittoväylänä. Kokemäenjoen uittoyhdistyksen toiminta päättyi vuonna 1967, jolloin myös tukit katosivat joelta.
Hevosluodon eteläpäässä on kymmenien pienten rakennusten kirjoma idyllinen siirtolapuutarha, joka kuuluu Porin kansalliseen kaupunkipuistoon. Puutarha-alueella on pitkät perinteet, sillä se on perustettu jo vuonna 1946. Länsipuolella on laaja joutomaa-alue, johon on läjitetty Kokemäenjoen uomien ruoppausmassoja. Hevosluodon eteläosa on osa vuodelle 2018 suunniteltua laajaa asuntomessualuetta, jonka teemoina olisivat muun muassa lähiruoka, puutarhaviljely ja kestävä kehitys.
Kokemäenjoen suisto etenee useiden metrien vuosivauhtia kohti merta. Muutos on aistittavissa hyvin vesikasvillisuuden kehittymisestä, joka kertoo vedenalaisesta kiintoaineen kertymisestä. Suisto on edennyt Jungfruuholman ja Varpukarien väliselle vyöhykkeelle, jossa kasvaa uloimmat ulpukka- ja järvikaislakasvustot. Jungfruuholman ja Täärnooran lähes täysin luonnontilaiset saaret kuuluvat luonnonsuojelualueeseen. Pihlavan rannalle on rakennettu teollisuusrakennuksia, jotka liittyvät erityisesti puunjalostukseen. Tunnetuin maamerkki on ns. Iso suuli, joka hallitsee suiston ulkoreunan maisemaa.
Pihlavan sahan ranta-alueen maamerkkinä kohoaa ilmeisesti Alvar Aallon vuonna 1954 suunnittelema suuri suuli eli sahatavaran kuivaamo.
Etelärannan ja Kirjurinluodon välissä on avovesikaudella ponttonirakenteinen Taavi-silta, jota pitkin voi kävellä Etelärannasta Porin merkittävimmälle tapahtuma-areenalle Kirjurinluotoon. Silta on nimetty aikoinaan paikalla lossia pitäneen miehen mukaan. Alueella järjestetään useita kesätapahtumia, kuten kansainvälinen Pori Jazz -festivaali. Kirjurinluodossa on myös leikki- ja liikennepuisto sekä lintutarha. Alue tunnetaan lisäksi tärkeänä veneilykohteena, sillä läheiset laiturit ovat suosittuja koko kesäkauden.
Taavi Koskinen suunnitteli ja rakensi itse lautan, joka kesällä 1933 alkoi kulkea Etelärannan ja Kirjurinluodon väliä. Aluksi lautta oli moottorikäyttöinen, mutta se muutettiin vuonna 1940 sähkökäyttöiseksi. Lautta oli liikenteessä vuoteen 1965 asti. Lautan lisäksi soutajat kuljettivat soutuveneillä väkeä Kirjurinluotoon. Vuonna 1994 otettiin käyttöön ponttoneista koottava Taavi-silta, jota pitkin pääsee Raumanjuovan yli Etelärannasta Kirjurinluotoon. Silta sai nimensä lossimies Taavin mukaan.
Ennen kiinteää siltayhteyttä Kirjurinluotoon kuljettiin veneillä ja losseilla. Taavi Koskisen lautan lisäksi käytössä olivat Hanhi- ja Hevosluodon lossit. Raumansilta korvasi valmistuttuaan vuonna 1974 soutuveneet ja lossit.
Kirjurinluoto toimi 1800-luvun lopulla Porista laivoilla kuljetettavan puutavaran varastoalueena. Vuonna 1897 valmistui alueelle puisto ja vuonna 1910 Porin Anniskeluyhtiön kesäravintola, joka on toiminnassa tänä päivänäkin. Alueella on ollut myös uimalaitos ja tanssilava, joiden toiminta loppui 1950-luvulla. Luotojen alue oli aikoinaan, 1500-luvun tienoissa, virkamiesten nautinta-aluetta, eräänlainen palkkaetu. Tuo ajanjakso näkyy edelleen paikannimissä – Kirjurin-, Raatimiehen- ja Pormestarinluoto.
Kokemäenjoen suiston etelälaidalla sijaitseva Teemuluodon luontotorni tarjoaa parhaat näkymät suiston eli deltan havainnoimiseen. Erityisesti lintukohteena torni on erittäin antoisa, sillä monipuolisen kosteikkolajiston lisäksi samasta pisteestä voi kuunnella useiden lehtolajien lauluseremonioita. Paikalta voi myös hahmottaa kuinka suisto kehittyy avo- ja pensaikkoluhtien kautta lehtipuuvaltaisiksi metsiksi. Tornin edustan ja pääuoman välissä on Keskussannat, joka on yksi harvoista täysin luonnontilaisena kehittyvistä deltasaarista.
Hanhiluodon pohjoispää tunnetaan nykyään Kalafornian golfkenttänä, mutta luodon kärki on luonnonsuojelualuetta. Se ei ole kuitenkaan täysin luonnontilainen, sillä alueelle on läjitetty ruoppausmassoja vuonna 1952. Ruoppauksia ei tehty paalutusten avulla vaan pinoamalla rannoille turvesäkkejä, joiden sisälle sedimenttiä nostettiin. Ruoppauspenkereiden päällä kasvaa nykyään koivikkoa. Länsipuolen Välisannassa on myös vanhoja läjitysalueita, mutta siellä on myös lukuisia erilaisia luhtavyöhykkeitä vanhoissa jokiuomissa, joissa vesi ei enää virtaa.
Pooleen eli Abessiinian läjitysalue syntyi 1930-luvulla Ylisen Laiskarännin ja Tukkijuovan väliin, kun läheisiä Kokemäenjoen suiston uomia ruopattiin. Nykyään paikalla kasvaa järeäpuustoinen sekametsä, jonka aluskasvillisuus on hyvin sekavaa. Itä- ja koillisrannalla kasvaa harvassa kuusentaimia ja kasvillisuus on niukkaa. Paahteisuudesta ja laidunnuksesta kertoo hyvin piikkiohdake, joka esiintyy alueella harvalukuisena. Saaren etelä- ja lounaispuoliskon niitty- ja luhta-alue on ollut pitkään lammaslaidunnuksen piirissä, mikä on estänyt pensoittumista.
Kokemäenjoen alajuoksu virtaa täältä Lammaistenlahden valtakunnallisesti arvokkaasta kulttuurimaisemasta Selkämereen saakka vapaana luonnollisessa uomassaan. Maiseman erikoisuus Nakkilan kohdalla ovat 10-25 metriä korkeat jyrkät jokitörmät. Ajanlaskumme alussa jokisuisto ja meri avautui Nakkilan keskustassa sijaitsevan Arantilankosken kohdalta. Sen jälkeen maanpinta on kohonnut noin kaksikymmentä metriä ja joki on kovertanut uomansa jokilaakson hienojakoiseen maaperään. Jyrkät jokirannat muodostavat lähes katkeamattoman lehtonauhan läpi koko kunnan. Nämä jokirantojen metsät ovat liito-oravan merkittäviä elinalueita ja ekologisia käytäviä. Myös lepakot viihtyvät rantametsissä.
Nakkilan jokiosuudella tavatuista huomionarvoisista lajeista mainittakoon kasvilajit rantalitukka, isohierakka, vesihierakka, isosorsimo, ketoneilikka, kotkansiipi, lepikkolaakasammal, vuoripussisammal ja lakkakääpä; lintulajeista kuningaskalastaja, kultarinta, koskikara, pikkutikka ja selkälokki; nisäkkäistä liito-orava, saukko ja euroopanmajava.
Jokivarsilla tavataan yleisinä myös Nakkilan kunnan nimikkolajit puna-ailakki ja punarinta. Vuosituhannen vaihteen jälkeen on tällä Nakkilan jokiosuudella yleisesti alkanut vierailla isoista linnuista harmaahaikara, merikotka ja merimetso.
Kokemäenjokilaakson hiekkakivitasanko on yleensä irtomaakerrosten peittämä. Laajin kalliopaljastuma, jossa tasangon hiekkakivi on nähtävissä, sijaitsee Lammaisten voimalaitoksen alapuolen jokiuomassa. Kalliopaljastuma on pinta-alaltaan runsaan kolmen hehtaarin suuruinen. Näissä joen pohjan liuskeisissa hiekkakivikerrostumissa on havaittavissa vino suuntaus. Se kertoo siitä, että jokilaakson hiekkakivitasanko on vuosimiljoonien aikana painunut kaarelle. Hiekkakivilaatta jatkuu Kokemäenjoen suistoon saakka muodostaen pohjan tasaiselle maisemalle.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen käynnistyi Suomessa suuri määrä hankkeita sähköistyksen lisäämiseksi ja vesivoiman hyödyntämiseksi. Äetsän alapuolisten vesivoimalaitosten suunnittelu Kokemäenjoessa oli jo hyvässä vauhdissa, kun homma tyssäsi 1920-luvun lamaan. Koskioikeuksien omistuksesta käytiin laman pyörteissä ankaraa vääntöä. Jännittävien käänteiden jälkeen sovittiin vuonna 1935 vesivoiman rakennusoikeus Länsi-Suomen Voima Oy:lle ja maaherran lupa voimalaitoksen rakentamiseen myönnettiin joulukuussa 1937.
Lammaistenlahden valtakunnallisesti arvokkaassa kulttuurimaisemassa sijaitseva vesivoimalaitos on Erik Bryggmanin suunnittelema ja se on maamme varhaisimpia suurvoimaloita. Vesivoimalaitoksen pudotuskorkeus on yli 25 metriä ja teho 73 megawattia. Näin suuren padon rakentaminen vuolaaseen jokeen on 70 vuotta sitten käytetyillä rakennusmenetelmillä ja välineillä ollut valtava ponnistus. Rakentaminen sujui kuitenkin parissa vuodessa ja itsenäisyyspäivänä 1939 aloitettiin talvisotaa käyvässä maassa vesivoimalaitoksen ensimmäisen generaattorin koekäyttö.
Kistun koski ja pitkälle jokeen ulottuva niemeke tarjosivat aikanaan luontaisen käsittelypaikan tukkien uittotöissä. Niemeke on myös hyvä paikka kulkea kalastamaan niemeä kiertävälle koskelle.
Aiheeseen liittyvä linkki:
Kalastus Kistun koskella
Maaperän vesiolosuhteista riippuen tapahtuu aika ajoin törmäsortumia. Tuoreet sortumat näkyvät jokitörmässä kasvittomana hiekkarinteenä. Sortumien koko vaihtelee muutamista kymmenistä jopa tuhansiin kuutiometreihin maa-ainesta. Törmäsortumat tapahtuvat yleensä silloin kun maaperä on pitkäaikaisten sateiden tai sulamisvesien vuoksi täysin veden kyllästämä.
Täällä Nakkilan Kistun kohdalla on vielä jäljellä vanhoja uittorakenteita. Uittohommissa oli kymmenkunta miestä, jotka jäiden lähdön jälkeen kunnostivat Kistun uittorakenteet. Vuoden 1961 suurtulva rikkoi Kistun uittorakenteita ja uhkana oli se, että tukit lähtevät valtoimenaan liikkeelle ja rikkovat alajuoksun sillat. Tämä uhka saatiin torjuttua. Syksyn tullen pääosa uittorakenteista purettiin talven alta.
Tukkien uitto Kokemäenjoessa vilkastui voimakkaasti 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun Poriin perustettiin lukuisia höyrysa-ho-ja. Kokemäenjoen laaja valuma-alue takasi sahoille niiden tarvitsemat valtavat tukkiresurssit Kokemäenjoen latvavesiltä saakka. Kokemäenjoessa uitettiin vuosittain keskimäärin yli 2,5 miljoonaa tukkia vuosien 1926-1950 välisenä aikana. Tukkien uitto ja erottelu vaativat runsaasti työvoimaa. Uittoyhtiöllä oli vuosittain Porin ja Ulvilan välisessä tukkien uitossa tuhatkunta rantamiestä ja 250 miestä erottelussa. Kokemäenjoen yhteisuitto päättyi 1967.
Arantilankoski on suurin Nakkilan koskista. Se on helposti saavutettavissa aivan Nakkilan keskustaajaman kupeessa. Seudun ensimmäinen silta Kokemäenjoen yli valmistui Arantilankoskelle vuonna 1938. Ajanlaskumme alussa jokisuisto ja meri avautuivat tästä Arantilankosken kohdalta. Sen vuoksi heti kosken yläpuolella sijaitseva Penttala on ollut merkittävä rautakautinen kauppapaikka ajanlaskumme alun jälkeisinä vuosisatoina.
Arantilankoski yläjuoksulle päin kuvattuna.
Aiheeseen liittyvä linkki:
Kalastus Arantilankoskella
Pronssikaudella Kokemäenjoen suisto alkoi muodostua Nakkilan seudulle. Pronssikaudella asutus siirtyi merenlahden molemmille rannoille ja suiston saarille. Liikkuminen tapahtui edelleen pääasiassa vesitse, ja kylänpaikat alkoivat vakiintua maanviljelyksen myötä. Rautakaudella asutus keskittyi madaltuvaan jokisuistoon. Lähiseudun kuivuessa maankohoamisen myötä ensimmäiset maalla sijaitsevat kulkureitit saivat luultavasti alkunsa. Kivikauden ja pronssikauden asuinpaikat hylättiin myöhempinä vuosisatoina, kenties epäkäytännöllisten kulkuyhteyksien takia. Rautakauden asuinpaikoille sen sijaan muodostui pysyvää asutusta, ja monet niistä ovat keskiaikaisten kylätonttien pohjalla. Kylätonteille muodostuivat alueen kantatilat, joista monet nykyisten tilojen ja talojen maat on lohkottu.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Nakkilan kulttuurimaisema.
Vapakalastusta on Nakkilassa harrastettu jo 1950-luvulla, kun jokeen nousi lohta, siikaa ja meritaimenta. Kalastus oli vähäisempää 1960- ja 1970-luvulla, koska jokivesi oli tuolloin varsin likaista. Jokiveden puhdistumisen myötä vapakalastusharrastus alkoi yleistyä 1980-luvulla. Nakkilan seudun virkistyskalastusalue perustettiin vuonna 1987. Lupamaksuista saadut tulot käytetään kalaistutuksiin. Nakkilan seudun virkistyskalastusalue istuttaa kaloja 10-15 tuhannella eurolla vuosittain. Istutukset ovat nykyisin pääasiassa noin kilon painoisia kirjolohia, jotta saadaan saaliselämyksiä useammille kalastajille. Vuosittain pidetään Nakkilan seudun virkistyskalastusalueen vapakalastajien kesken kilpailua kauden suurimman kalan saajasta. Kilpailu voitetaan yleensä yli 10 kilon kalalla. Tähän mennessä suurin voittajalohi on 1990-luvun lopulta, se painoi 22 kiloa.
Arantilankosken yläpuolella, Penttalan alueella on tutkittu löydöksistään rikas, roomalaiselle rautakaudelle noin vuodelle 200 jKr ajoittuva kalmisto. Penttala lienee ollut hyvin merkittävä rautakautinen kauppapaikka ajanlaskumme alun jälkeisinä vuosisatoina, jolloin Kokemäenjoki Arantilankosken alapuolelta muuttui aluksi merenlahdeksi ja myöhemmin suistoalueeksi. Penttalan kauppapaikan merkitys väheni 300-luvulla. Tähän asutuksen vähenemiseen oli syynä Itämeren kaupan hiipuminen seuraavina vuosisatoina ja ilmeisesti myös nykyisen Ruotsin alueelta rannikoille tehdyt ryöstöretket.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Penttalan kalmiston muinaisjäännösrekisteri
Arantilankoskelle toivottiin rakennettavaksi Nakkilan seudun ensimmäistä pysyvää joen ylittävää kulkuyhteyttä. Kirkkoherra Antti Perheentupa otti vuonna 1936 hoitaakseen tämän jo pitkään vireillä olleen silta-asian. Hanketta vauhditti Waldemar von Frenckellin suuri testamenttilahjoitus. Kunnanvaltuuston asettama rakennustoimikunta osti valtiolta Tammerkosken käytöstä poistetun teräsrakenteisen rautatiesillan. Rautateitse Nakkilaan tuodun sillan asennusurakan jälkeen Arantilan silta vihittiin käyttöönsä heinäkuun 17. päivä 1938. Näin vanha rautatiesilta muuntui maantiesillaksi, joka palveli Kokemäenjokea ylittävää liikennettä 1980-luvun lopulle saakka, tämän uuden sillan rakentamiseen saakka.
Kukkaskosken alueella sijaitsi aikanaan Ruhaden kala-apaja. Oletettavasti myös Satakunnan ensimmäinen historiankirjoissa mainittu saha (1558) sijaitsi Kukkaskoskella Tattaranjoen suussa. Kukkaskosken kohdalla Kokemäenjoessa on Kirkkosaari ja Anolan kartano, joka ympäristöineen on nimetty valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi.
Aiheeseen liittyviä kuvia:
Kirkkosaari alajuoksulle päin kuvattuna.
Kukkaskoski keväällä.
Satakunnan ensimmäinen historiankirjoissa tunnettu saha syntyi vuonna 1558 Nakkilan Ruhaden kylään paikalla olleen kruununmyllyn yhteyteen. Sen sijainti oli ilmeisesti Tattaranjoen suussa Kukkaskoskella. Tulva rikkoi Ruhaden sahan vuonna 1575, eikä sitä sittemmin enää käytetty. Kukkaskoskella on ollut mylly 1900-luvun puoliväliin saakka. Tällä myllyllä pyöritettiin jauhinkivien lisäksi pärehöylää.
Ruhaden nuotta-apajalla on pyydystetty lohta ja siikaa 1900-luvun puoliväliin saakka. Apaja on muodostettu jo 1700-luvun lopulla. Nuotan koko pituus oli noin 90 metriä. Nuotan toista päätä piti maamies paikallaan vyötärölleen sidotun köyden avulla ja nuotan toisen paljon yleisöä katselemassa nuottaamista. Aika-ajoin pidettiin rannan yleisölle ”kalapaaleja”. Silloin keitettiin runsaasti kalasoppaa, lohia paistettiin ja pantiin kraaviksi. Kalapaaleissa kävi vieraita naapuripitäjistä saakka. Nuottaus päättyi noin vuonna 1949.
Anolan vanha säteritila muodostettiin neljästä ratsutilasta 1570-1580-luvuilla. Kartano kuului 1500-luvulla Kurc (Kurki)-suvulle. Kartanon nykyinen rakennuskanta on rakennettu Frenckell-suvun omistuskaudella. Kartano ympäristöineen on nimetty valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi.
Anolan kartanon nykyinen päärakennus on uudemman kartanoarkkitehtuurin merkkiteos, johon liittyy arvokas kartanopuisto. Kartanoalue onkin luetteloitu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Arkkitehti Jarl Eklundin suunnittelema päärakennus on rakennettu 1937-1938 vanhan empiretyylisen päärakennuksen paikalle. Kartanopuiston sanotaan olevan peräisin 1600-luvulta. Ruotsalainen puutarha-arkkitehti Kurt Forsberg loi 1870-luvulla puistolle maisemapuutarhan luonteen. Puiston nykyisen muodon on suunnitellut Paul Olsson.
Nakkilassa tehdyssä luontokartoituksessa vuonna 2010 löytyi Tattaranjoelta rantasipin pesintäpaikka.
Yksi pari pesi Tattarajoen loppuosassa ja 20 paria Kokemäenjoen varrella. Kyseessä on Nakkilan toiseksi runsain kahlaaja, joka on nimenomaan erilaisten vesistöjen pesimälaji. Tyypillisimmin sipi on kirkkailla ja kivikkorantaisilla järvillä. Edellisessä uhanalaisuusluokituksessa sipi oli elinvoimainen, mutta nyt se luokitellaan silmälläpidettäväksi. Se on myös Suomen erityisvastuulaji.
Luontokartoituksen yhteydessä havaittiin liito-oravan reviiri Kokemäenjoen rannoilla Kirkkosaarta vastapäätä. Tattaranjoen rantoja ehdotetaan ekologiseksi käytäväksi, jota pitkin liito-oravat voivat siirtyä elinympäristöjen välillä.
Aiheeseen liittyvä linkki:
Liito-oravan asuinympäristö
Ruskilan historiallinen kyläpaikka sijaitsee Nakkilan kirkolta luoteeseen Kokemäenjoen varressa. Ruskilankoski oli aikanaan merkittävä nahkiaisten toekalastuspaikka. Koski on nykyään myös suosittu vapakalastuspaikka.
Aiheeseen liittyvä linkki:
Kalastus Ruskilankoskella
Nahkiaisten toe- eli kalastuspatokalastus on ollut merkittävä elinkeino Ruskilan kylässä Nakkilassa ainakin 1500-luvulta lähtien. Ruskilan tokeet sijaitsivat tällä paikalla, heti kosken yläpuolella joen etelärannalla. Toerakennelma jakautui neljään osaan. Ylävirran puolella oli suojatoe, jolla ei kalastettu, vaan sillä vaimennettiin virran voimakkuutta. Suojatokeen alapuolella oli kolme kalastustoetta. Nahkiaisten toekalastus Ruskilassa päättyi 1960-luvun puolivälissä.
Kokemäenjoki on ollut kuuluisa lohijoki ennen koskien perkausta ja voimalaitosten rakentamista. Parhaista kalapaikoista kilpailtiin, ja usein myös käräjöitiin.
Kalavedet oli tarkkaan jaettu kylien ja talojen kesken. Omat kalavetensä joesta erotti myös kirkko, joka määräsi esimerkiksi Nakkilan Anolan Ruskilan välisen jokiosuuden piispan kalavesiksi. Kokemäenkartanolle puolestaan luovutettiin oikeuksia kalastukseen lammaistenkoskessa piispan määräyksellä vuonna 1455. Kokemäenjoen kalastus julistettiin jo keskiajalla regaaliksi, kuninkaan erioikeudeksi, josta tuli maksaa veroa.
Yksittäisillä kalamiehillä oli omia mertapukkeja, kun taas kylillä ja taloilla oli suuria kalatokeita. Kokemäenjoen kalatokeet sijaitsivat Ruskilankosken ja Havinginkosken välisellä alueella. Tokeiden ylä- ja alapuolella kalastettiin nuotalla. Lohi nousi jokeen kesällä ja silloin oli sen kalastusaika. Syksyn kutuaikana kalastus oli kielletty. Kalastuskieltoa toki vähin äänin yksittäisten kalamiesten toimesta rikottiin, kalansaalis oli siinä määrin tuottoisaa kauppatavaraa.
Kalavesien rajoja on myöhemmin osoitettu kartoilla. Tutustu Kokemäenjoen apajapaikkoihin ja kalatokeisiin niitä esittävällä kartalla vuodelta 1844.
Nakkilan ja Ulvilan nykyinen raja kulkee Ruskilankoskessa, jossa on Saksankivi, Saksankorva, ja Saksankorvansaari. Saksankivien arvellaan liittyvän seudun vanhimpaan rajalaitokseen ja periytyvät viimeistään 1300-luvun alusta. Unto Salon mukana saksankivet ovat rajakiviä, joilla osoitettiin kalavesien nautintaoikeuksien rajat 1340-luvulla asetetun maakuntalain mukaisesti. Ruskilan saksankivi näytti, missä kohtaa joessa alkoivat talonpoikien kalavedet, ja missä kohtaa kalavedet kuuluivat piispalle. Piispalle osoitettiin Anolan eli Kirkkosaaren ja Ruskilankosken välinen vesialue, kun taas talonpojat saivat kalastaa Ruskilankoskesta alajuoksulle päin. Ruskilan lisäksi saksankiviä tunnetaan Satakunnassa Merikarvialla, Ulvilassa, Pomarkussa ja Kokemäellä.
Harjunpäänjoki on yksi Kokemäenjoen sivuhaaroista. Joki saa alkunsa Joutsijärvestä Joutsijokena, josta se virtaa Ulvilan kylien (Koski, Kullaan kirkonkylä, Leineperi, Kaasmarkku, Harjunpää) läpi ja laskee Kokemäenjoen pääuomaan Porin puolella Isojoenrannalla. Joen keskiosaa kutsutaan Kullaanjoeksi, Kaasmarkun kylän kohdalla Kaasmarkunjoeksi ja loppuosaa Harjunpäänjoeksi. Harjunpään uimaranta sijaitsee Harjunpään kalliorinteelle nousevan kylän kupeessa. Uimaranta on alun perin kyläyhdistyksen rakentama ja se sijaitsee pienen kosken yläpuolisessa suvannossa. Kosken pudotuskorkeus on noin 80 senttiä.
Harjunpään kylätaajamassa asuu noin 1100 asukasta. Matkaa Harjunpäästä Porin ja Ulvilan keskustoihin on noin 8 kilometriä. Harjunpään kylän kallioilta avautuvat näkymät Harjunpäänjoen ja Kokemäenjoen rantapelloille. Harjunpään alueen asutus juontaa juurensa jo esihistorialliselle ajalle ja alueelta on runsaasti kivikautisia löytöjä. Harjunpään eli Häränpään kylä kuului keskiajalla ns. ruotsalaisen oikeuden kyliin. Harjunpäässä sijaitsi 1900-luvun alussa Svensbergin tiilitehdas. Ehkä traagisin tulipalo Ulvilan alueella riehui Harjunpäässä 1920-luvulla, jolloin tuli tuhosi Harjunpään kylän lähes täysin, vain pari torppaa pelastui.
Kaasmarkun kylän kohdalla Harjunpäänjoki tunnetaan Kaasmarkunjokena. Joki kiemurtelee polveillen viljelysmaiden halki ja on kovertanut uomansa syvälle maahan. Kaasmarkun kylän kohdalla vesiuoman laitoja koristavat laikukkaat ja rehevät lehtomaisemat. Kaasmarkun uimaranta sijaitsee vanhan Kirkkosiltana tunnetun holvikaarisillan alapuolella pienen kosken niskassa. Harjunpäänjoki on ainoita Kokemäenjoen sivuhaaroja, joille nousukaloilla on vapaa kulkuyhteys ja joen lukuisat koskipaikat tekevät siitä suositun virkistyskalastuskohteen. Joessa on tehty mittavia koski- ja kutupaikkakunnostuksia, joilla on entisestään pyritty edesauttamaan joen oman taimenkannan lisääntymismahdollisuuksia. Merkittäviä kalalajeja ovat muun muassa taimen, lohi ja vaellussiika.
Kullaanjoki on suosittu melontakohde. Joen vaihtelevat virtaukset, koskikohteet ja luonnonrikkaat rantavyöhykkeet tarjoavat nähtävää koko joen mitalle. Äänettömästi lipuvalla kanootilla saattaa päästä näkemään läheltä euroopanmajavan tai piisamin. Joen koskiosuuksia on perattu uittoa varten, joka on heikentänyt Harjunpäänjoen kalataloudellista arvoa. Uittosääntö joella on kumottu vuonna 1977.
Kaasmarkun kylän kohdalla sijaitsevat kolme koskea muodostavat yli kilometrin kokoisen koskijakson, jolla on pudotuskorkeutta 9,6 metriä. Koskialue on lehtomainen ja kasvillisuudeltaan rikas. Itse kosket ovat varsin tasasyvyisiä ja matalan aikaan vesisyvyys on vain noin 10 – 70 senttiä. Tehtaankosken alueelta on havaintoja taimenen lisääntymisestä. Tehtaankoski on saanut nimensä Ylisen kosken rannalla vuosien 1862 – 1926 välisenä aikana toimineesta Kaasmarkun verkatehtaasta, joka työllisti parhaillaan 160 työntekijää. Tehdas paloi vuonna 1926 ja siitä on jäljellä vielä joitain raunioita ja jokiuoman kivettyjä reunoja. Jokaisella koskiosuudella on aikanaan toiminut vesimylly ja sahaustoimintaa. Keskimmäisessä koskessa toiminut mylly on nykyään kunnostettu.
Harjunpäänjoen vesistöalueella on ollut 11 vesivoimalaitosta, mutta mikään niistä ei ole kuitenkaan enää toiminnassa. Harjunpäänjokeen rakennetut viisi säännöstelypatoa on myöhemmin muutettu kiinteiksi pohjapadoiksi. Porin Veden vedenottoon liittyvä Kullaanjoen vesistöjärjestely on laitettu vireille 1973, jolloin hakemus jätettiin vesioikeudelle.
Harjunpäänjoki virtaa Leineperin kylän ja sen ruukkialueen läpi. Leineperissä asuu noin 260 asukasta ja se tunnetaan yhtenä Suomen parhaiten säilyneenä kulttuurihistoriallisena ruukkikylänä. Leineperin ruukki, ruots. Fredriksfors, on perustettu vuonna 1771 ja kylässä vierailee vuosittain tuhansia turisteja. Leineberg mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1630-luvulla Sunniemen säterin ratsutorppana. Alun perin "Leineperi"- sanan arvellaan tulleen saksankielisestä sanasta "Kleinburg", pieni linna, sillä kylässä on keskiajalla ollut pieni puinen vartiolinnoitus. Vaikka varsinainen teollinen toiminta loppui Leineperissä heti 1900-luvun alkupuolella, taonta- ja sahaustoimintaa jatkettiin pienimuotoisesti tämän jälkeenkin. 1910-luvun ja 1940-luvun välisenä aikana Leineperissä toimivat lyhyen aikaa niin Puutarha- ja emäntäkoulu kuin juustomeijerikin.
Aiheeseen liittyvä linkki:
Leineperin ruukki
Leineperin kohdalla Harjunpäänjoessa on kolme erillistä koskea, Myllykoski, ruukin alueen Pajakoski sekä ylimpänä virtaava Emäntäkoulunkoski. Niiden putouskorkeus on yhteensä kahdeksan metriä. Leineperin pato muodostaa esteen kalojen nousulle yläjuoksulle ja suunnitelmissa on ollut, että patoa kunnostettaisiin lisäämällä siihen kalaportaat. Leineperin padon yli pääsee ajamaan autolla.
Saarenluodon eteläosa kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Saarenluodon eteläosan virkistysalueella on ulkoilureitti ja luontopolku. Virkistysalueelle pääsee Kirkkojuovan yli riippusiltaa pitkin. Alueella on mm. luontopolku, josta osa on pitkospuupäällysteistä. Saarenluoto on vanhaa suistoaluetta. Alueella esiintyy Kokemäenjoen erikoisluontotyyppi päkki. Päkki on muinaisen suiston juovasta maankohoamisen ja umpeenkasvun tuloksena syntynyt ja siksi pitkänomainen luhtavaiheen kautta kehittynyt korpi. Ulvilan Keskustaajaman alueen luontoselvityksen mukaan päkit ovat oikeastaan geomorfologisina muodostelmina vielä arvokkaampia kuin ekosysteemeinä ja ne saattavat olla valtakunnallisessa tarkastelussa koko Kokemäenjokilaakson suurin erikoisuus.
Kirkkojuovan kunnostamisesta on vuosien saatossa tehty monia kuntalais- ja valtuustoaloitteita. 90-luvun alussa juopaa ruopattiin ja 2000-luvun alussa vedenkorkeutta ja virtausta pyrittiin kasvattamaan rakentamalla juopaan pohjapatoja. Ilman kunnostustoimia juopa tulee ajan saatossa kasvamaan umpeen ja siitä muodostuu samanlainen päkki, kuin joita on nähtävissä Saarenluodossa.
Kirkkojuopa erkanee Kokemäenjoen pääuomasta Naparannan luona, johon on tehty kivipato erottamaan juopa pääuomasta. Kirkkojuopa virtaa Ulvilan kirkon ja Saaren kartanon ohi, ja yhtyy uudelleen pääuomaan kolme kilometriä alempana. Kirkon luona juovan yli johtaa puukantinen ajosilta, josta alkaa Saarenluodon läpi kiemurteleva sorapäällysteinen Saarentie. Kokemäenjoen suu sijaitsi aikoinaan Ulvilan kirkon kohdalla ja pääuoman ja Kirkkojuovan väliin jäävä Saarenluoto on aikoinaan ollut yksi jokisuiston saarista. Kirkkojuovan virtaukset ovat heikot etenkin matalan veden aikaan. Kirkkojuopa on savihiesupohjainen Kokemäenjoen sivuhaara, jossa on vain muutamia kivikoita. Jäät, tulvat ja vedenkorkeuden vaihtelut hidastavat juovan umpeenkasvua. Alueella esiintyviä maakunnallisesti huomionarvoisia putkilokasveja ovat isohierakka, ojakaali ja vesinenätti.
Kun ruotsalaiset saapuivat ensimmäiselle ristiretkelleen Suomeen, meri lainehti Ulvilan kirkon kohdilla. Tuolloin Saarenluoto muodosti Kokemäenjoen suiston eli deltan. Se oli useiden erikokoisten, paikkaansa vaihtavien uomien sokkelikko. Saari onkin syntynyt Kokemäenjoen kasaamasta hienosta aineksesta, sedimentistä, jota Kokemäenjoki kuljettaa joka vuosi tonneittain, ja joka laskeutuu Porin Pihlavanlahdelle mataloittaen sitä yhä kiihtyvämmällä vauhdilla Pohjoisen satamatien rakennuttua.
Ulvilan keskiaikainen kivikirkko on yksi Suomen vanhimmista ja merkittävimmistä keskiaikaisista muistomerkeistä. Kirkko on ainoa ehjänä säilynyt merkki Ulvilan keskiaikaisesta kaupungista ja on edelleen aktiivikäytössä. Kirkko ja sitä ympäröivä hautausmaa sijaitsevat Kokemäenjoen sivuhaaran Kirkkojuovan varrella. Kirkon tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä ja arviot vaihtelevat vuosista 1332 vuoteen 1510. Kirkonseutuun liittyy olennaisesti Saaren koivikkolehto, joka on edustava näyte Kokemäenjoen suiston deltasaarten lehdoista.
Kirkon korjaustöiden yhteydessä lokakuussa 2004 pohjoisseinustalta, vajaan metrin päässä sakastin kivijalasta, löytyi maahan haudattuna Suomen suurin keskiaikainen raha-aarre, 1476 hopearahaa 1390-luvulta. Kolikot ovat ulkomaalaisia ja edustavat 11 keskiaikaista rahatyyppiä. Suurin osa rahoista ovat ruotsalaisia. Kolikot olivat nahkaisessa pussissa, joka puolestaan oli laitettu kookkaaseen tinatuoppiin. Pussi painoi miltei 1,2 kiloa. Samassa yhteydessä löydettiin lapsen hauta, mutta epäselvää on, liittyvätkö löydöt toisiinsa. Noin 70 kolikkoa, nahkapussi ja tinakannu ovat olleet esillä Satakunnan Museossa Porissa vuodesta 2006 lähtien.
Naparannan kohdalla, Ulvilan keskustassa, Kokemäenjoesta erkautuu kapea sivu-uoma; Kirkkojuopa. Naparannan tuntumassa on aikoinaan sijainnut Ulvilan keskiaikainen kaupunki, jonka aikaisista rakennuksista ainoastaan kirkko on jäljellä. Nykyään Naparanta on yksi Ulvilan virkistyalueiden keskuksista. Siellä sijaitsee mm. uimaranta, grillikato- ja laavu, leikkipuisto ja matonpesupaikka. Myös mahdollisuus veneen laskemiseen on olemassa.
Aiheeseen liittyvä linkki:
Ulvilan keskiaikaiset Hansamarkkinat
Ulvilan kaupunki on perustettu vuonna 1365, joten se on yksi Suomen kuudesta keskiaikaisesta kaupungista ja Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki Turun ja Porvoon jälkeen. Ulvila menetti kaupunkioikeutensa Porille vuonna 1558, kun Ulvilan silloinen satama oli maankohoamisen vuoksi muuttunut laivoille kulkukelvottomaksi. Elokuussa Naparanta toimii Ulvilan keskiaikaisten Hansa-markkinoiden pitopaikkana. Tapahtuma kerää tuhansia ihmisiä seuraamaan keskiaikateemaista hauskanpitoa.
Haistilan lauttaranta on ikivanha Kokemäenjoen ylityspaikka. Se on ollut käytössä jo keskiajalta lähtien, jolloin se oli osa Ulvilasta Turkuun johtanutta Huovintietä. Haistilassa kulki myös Turusta lähtenyt Pohjanlahden rantatie. Porin kohdalla se kiersi Ulvilan kautta, kun Kokemäenjoen luodot eivät vielä tarjonneet mahdollisuutta jokisuiston ylittämiseen Porissa. Joen ylitys Ravaniin hoidettiin alun perin veneillä. Ensimmäinen lautta Haistilaan saatiin 1640-luvulla. Haistilan lautalla oli erittäin suuri merkitys, se oli aina 1700-luvun alkupuolelle saakka seudun ainoa joen ylityspaikka. Yläjuoksulle mentäessä seuraava oli vasta 30 kilometrin päässä Kokemäellä. Viimeinen lautta Haistilaan saatiin 1940-luvulla, jolloin valmistui puinen yhdeksän tonnia kantava lossi. Se poistui käytöstä Friitalan sillan rakentamisen myötä vuonna 1953. Nykyään Haistilan lauttaranta on suosittu virkistyskalastuspaikka.
Porin alueen puutavaran hyödyntäminen voimistui 1800-luvun lopulla, jolloin Reposaaren, Seikun ja Pihlavan höyrysahat aloittivat toimintansa. Kokemäenjoessa uitettiin vuosittain keskimäärin yli 2,5 miljoonaa tukkia vuosien 1926-1950 välisenä aikana. Tukinuitto aiheutti Kokemäenjoella voimakasta orgaanista kuormitusta 1960-luvulle saakka, mutta nykyään metsätalous kuormittaa lähinnä latvavesistöjen puroja ja lampia.
Luontoarvoiltaan arvokkain osa Ulvilan läpi virtaavaa Kokemäenjokea on Nakkilan ja Ulvilan rajalle sijoittuva Ruskilankoski, jonka ranta-alue on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla. Ruskilankoski on maakunnallisesti arvokas maisemansa, lehtokasvillisuutensa ja uhanalaisten kasvilajiensa takia. Uhanalaisista kasvilajeista voi mainita esimerkiksi jokien tulvarannoilla kasvavan rantalitukan (Cardamine parviflora). Ruskilankoski on myös merkittävä virkistysalue. Aiemmin koski on ollut nahkiaispyyntipaikka, mutta nykyisen se vetää puoleensa lähinnä virkistyskalastajia. Kokemäenjoen virkistyskäyttöä haittaa säännöstelystä aiheutuva vedenpinnan vaihtelu.
Aiheeseen liittyvä linkki:
Kalastus Ruskilankoskella
Kokemäenjoen osin hyvinkin jyrkät rantatörmät ovat alttiina eroosiolle sortumiselle. Ulvilasta Nakkilan suuntaan on nähtävissä useita vanhoja ja tuoreempiakin sortumia, joista osa on muutamien kymmenien kuutioiden kokoisia, mutta saattavat olla useita tuhansiakin kuutioita. Kokemäenjoen säännöstelystä johtuva vedenpinnan vaihtelu ja moottoriveneliikenne edistävät sortumisten syntyä. Törmäsortumat tapahtuvat yleensä silloin kun maaperä on pitkäaikaisten sateiden tai sulamisvesien vuoksi täysin veden kyllästämä ja vedenpinta joessa on alhaalla.
Kokemäenjokeen suoritettujen istutusten ansiosta kalansaantimahdollisuudet ovat parantuneet. Tavoitelluin saaliskala on merestä kudulle nouseva lohi ja meritaimen. kalastettavia lajeja ovat taimen ja kirjolohi joita istutetaan jokeen. Kokemäenjoen kalaston harvinaisuus on särkikaloihin kuuluva toutain, joka on luokiteltu valtakunnallisesti erittäin uhanalaiseksi. Sen kutupaikkoja ovat kivikko- ja sorapohjaiset virtapaikat. Toutain kärsii nahkiaisen tavoin joen säännöstelystä, mikä jättää kutupaikkoja ajoittain kuiville.
Aiheeseen liittyvä linkki:
Kalastus Ruskilankoskella
Toutain on harvinainen kalalaji, jota tavataan alkuperäisenä Kokemäenjoen vesistöalueella, mutta sitä on istutettu muuallekin. Toutain kutee huhti-toukokuussa virtapaikoissa ja saattaa saavuttaa jopa 12 kilon painon. Urheilukalastajat arvostavat toutainta sen vahvuuden ja taisteluhalukkuuden takia, mikä tekee siitä halutun pyyntikohteen. Toutain on ruotoisuudestaan huolimatta hyvä ruokakala.
Kokemäenjoessa lisääntyy myös nahkiainen. Nahkiaistoukat eli likomadot elävät kaivautuneena pohjalietteeseen 3-5 vuotta. Muodonvaihdoksen suorittaneet nahkiaiset vaeltavat mereen, missä ne syövät matoja, äyriäisiä, hyönteisiä ja muiden kalojen laskemaa mätiä. Ne saattavat kiinnittyä myös heikentyneeseen tai kuolleeseen kalaan, josta imevät verta ja jyrsivät lihaksistoa. Nahkiaiset nousevat kudulle Kokemäenjoen pääuomaan ja sivujokiin, mistä niitä pyydetään nahkiaismerroilla. Nykyisin nahkiaisen vuosisaalismäärä on noin 100 000 kappaletta.